Moni unelmoi paikasta parrasvaloissa ja kävelystä punaisella matolla.
Näyttelijän ammatti on kuitenkin muutakin kuin se, mitä iltapäivälehtien palstoilta on luettavissa, kuten Krista Kosonen podissamme totesi. Mutta mitä näyttelijän ammatti sitten todellisuudessa pitää sisällään ja miten siihen voi kouluttautua?
Kaikilla näyttelijöillä ei suinkaan ole korkeakoulututkintoa näyttelijäntaiteen linjalta, mutta teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen linjan sekä Tampereen yliopiston teatterityön koulutuksen alumneja selatessa saa hyvää osviittaa siitä, millaiset valmiudet koulutus voi parhaimmillaan antaa.
Missä voi opiskella?
Näyttelijöitä koulutetaan Helsingissä sijaitsevassa Taideyliopistossa, jonka osana Teatterikorkeakoulu toimii, sekä Tampereen yliopistolla informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Taideyliopistolla toimii näyttelijäntaiteen linja. Tampereen yliopistolla samansuuntainen koulutus on teatterityön koulutuksen nimikkeen alla.
Ulkomailla näyttelijäntaidetta voi opiskella monessa maassa. Suomalaisten keskuudessa suosittu kohde on ollut Tanskassa sijaitseva Copenhagen International School of Performing Arts eli CISPA, sekä Venäjän ja Iso-Britannian taidekoulut. Kööpenhaminassa ovat opiskelleet muun muassa näyttelijät Oona Kare ja Venla Savikuja.
Korkeakoulujen lisäksi voit opiskella näyttelemistä esimerkiksi kansanopistoissa.
Koulutus
Koulutus koostuu kandivaiheesta, joka kestää lähtökohtaisesti 3 vuotta, sekä maisterivaiheesta. Maisterivaihe kestää 2 vuotta. Kandivaiheessa opetus on intensiivistä ja monipuolista. Podcastissamme haastateltu teatterikorkeakoulun opiskelija Lumi Aunio kertoi opiskelun sisältävän eri näyttelymetodeja, kirjallisuuden opettelua, miekkailua sekä montaa muuta aktiviteettia, kuten laulamista.
Hakeminen
Näyttelijäntaiteen linjalle valitaan vuosittain vain noin 12 opiskelijaa. Täysin kiveen hakattu tämä luku ei ole, mutta suurta vaihtelua ei yleensä esiinny. Koska kyseessä on hyvin suosittu ala, hakijoita on paljon. Vuonna 2019 hakijoita oli teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen linjalle hieman yli tuhat. Tampereelle hakijoita oli lähes yhtä paljon.
Työllistyminen
Näyttelijää ajatellessa monelle voi tulla mieleen valkokankaan säihkyvät tähdet, mutta helposti unohtuu, että varsin moni näyttelijä työllistää itsensä teattereissa. On myöskin yleistä, että niin kutsuttuun kameranäyttelemiseen eli televisiossa ja elokuvateattereissa esitettäviin produktioihin erikoistuneet näyttelijät ovat tehneet rooleja myös teattereissa. Näyttelemisen juuret ovatkin teatterissa, ja ihmisiä saattoi tavata teatterissa jo antiikin Kreikan aikoihin.
Elokuvien, sarjojen ja teatterin ohella näyttelijöitä tarvitaan muun muassa mainoksissa. Moni suosittu näyttelijä käy myös puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa.
Näyttelijän on kestettävä ammatissaan epävarmuutta töiden suhteen, epäsäännöllisiä työaikoja ja julkisuutta. Toisaalta näyttelijä pääsee usein työskentelemään unelma-ammatissaan, josta hän on jo lapsena haaveillut. Näyttelemistä ei turhaan pidetä kutsumusammattina.
Näyttelijän ammatin lisäksi näyttelijäntaiteen linjalta valmistuneet työskentelevät muun muassa kirjailijana, käsikirjoittajan sekä laulajana. Aarresaaren ja taideyliopiston yhdessä tuottamassa tutkimuksessa näyttelijäntaiteen linjalta valmistuneet olivat tyytyväisiä opintoihinsa sekä ammattiinsa. Tutkimuksen mukaan valmistuneet olivat olleet viiden vuoden kuluttua valmistumisesta keskimäärin seitsemän eri työnantajan palveluksessa, mikä on lähes kolminkertainen luku muiden alojen keskiarvoon verrattuna.
Vinkki hakijoille
Keskustellessa sisäänpäässeiden ja jo valmistuneiden opiskelijoiden kanssa yksi asia nousi ylitse muiden. Nauti esiintymisestä. Ajattele, että tämä on se asia, mitä haluat tehdä. Myös sinua arvioivat ihmiset haluavat, että onnistut.
Lisää näyttelijäntaiteen linjalta ja näyttelijäksi kouluttautumisesta:
Tampereen yliopiston sivuilta: http://naty.uta.fi/
Teatterikorkeakoulun sivuilta: Näyttelijäntaiteen koulutus
Studentum: Linkki
Opintopolku: Teatteritaiteen kandidaatti ja maisteri
Podcast: Ammattipodcast sekä tietysti Opiskelemaan Näyttelijäntaide